sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kiitos blogini lukijoille!

En ole päivittänyt blogiani vuoteen tai enempääkään, koska inspiraationi ei ole riittänyt. En päivitä enää tätä blogia, tuskin tulen koskaan enää päivättämäänkään, koska en halua jakaa minun ja hevoseni asioita näin avoimesti enää sosiaalisessa mediassa. Suppeammin jatkan yhä mm. instagramissa.

Jätin yhden kirjoituksistani talteen, jonka näette alla. Tämä siksi, että se on saanut niin paljon positiivistä palautetta, ja tiedot Winteceistä vuoteen 2016 asti eivät tule ainakaan muuttumaan. En ole enää myöskään työskennellyt yli kahteen vuoteen hevostarvikeliikkeessä, joten en vastaa enää kysymyksiinkään Winteceistä tähän blogiin. Facebookin kautta jos minut löytää, saatan vastailla.

Pavelle kuuluu oikein hyvää, minulle ei niinkään, sillä minulla on todettu krooninen sairaus. Alkuvuosi on ollut pitkä ja kivinen, mutta minä olen yhä elossa. Mikäli haluat vielä seurata minun ja Paven taivalta, minut löytää Instagramista nimellä "yuffikainen". Alle laitan kuvia tähänhetkisen hevoselämäni kohokohdista.


KIITOS BLOGIN LUKIJOILLE!

Muistakaa, ettei elämän tarkoitus ole odottaa sateen laantumista.
Sen tarkoitus on opetella tanssimaan sateessa.











Hyviä hevoshetkiä ja myötätuulia purjeisiinne!
Minä en enää koskaan luovuta, ja lopussa se palkitaan.

Hei hei kaikille!
Minut löytää Instagramista, yuffikainen !

1 kommentti:

  1. TINIAN COOL SAINED DIGARET | ITIAN ART & CART - Tiandora
    TINIAN COOL SAINED DIGARET | ITIAN ART & titanium eyeglass frames CART gold titanium alloy - Tiandora snow peak titanium spork - TINIAN DIGARET - Tiandora. apple watch titanium vs aluminum Shop. TINIAN DIGARET | Tiandora. Shop. TINIAN titanium security DIGARET.

    VastaaPoista